Eipä ole kummemmin tullut piirreltyä, kirjoiteltua vain. Lisäksi erosin taideyhteisö C:stä, josta olen aiemmin blogannutkin, koska meno kävi lapselliseksi. Kuinka vaikea onkaan etsiä asiallista taidefoorumia netin syövereistä. Sellaista, jossa voi oikeasti keskustella, kertoa mielipiteensä, kehittyä ja jakaa kokemuksia. Liian usein aktiivisia ovat vain pulinakeskustelut, joissa tietyt ja samat ihmiset kommentoivat toisten tiettyjen ja samojen juttuja. Puhumattakaan siitä, että taideyhteisö C osoittautui suhteellisen lapselliseksi meiningiltään. Ei kokobnaisuudessaan, mutta valitettavasti yksikin mätä omena pilaa koko omenapiiraan. Ehkäpä palailen myöhemmin. Josko meininki olisi muuttunut ja asenne olisi jämäkämpi.
Syksyn tentit ovat hiukan verottaneet mahdollisuuksia luoda ja lisäksi pari päivää vierähti koirien kotisivuja uudistaessa. Mutta ehkäpä tässä ajan antaessa myöden kereän vielä piirrellä ja kirjoitellakin enemmän. NaNoWriMokin alkaa lupaavasti pian.
Olen siis edelleen elossa. Näihin tunnelmiin.