Huomattuani, että blogini on melkoinen sillisalaatti, joka ei oikeastaan keskity sen enempää normaaliin elämääni kuin syvenny kunnolla yhteenkään harrastukseeni, päätin uudistaa sitä. Tästä lähin kirjoitan siitä, mikä on harrastuksistani kaikista läheisin; kirjoittaminen.
Olen viime aikoina kirjoittanut niin vähän, että ihan hävettää aina, kun sanon harrastani kirjoittamista. Koulu on vienyt tuhottomasti aikaa. Ei sitä turhaan sanota, että toinen vuosi on OKL:n kiireisin vuosi. No, nyt se on ohi kumminkin, ja luvassa on koko kesä opintuella tuettua vapaa-aikaa ;). No ei, on minulla yksi kenttäkurssi ja pari tenttiä, mutta enpähän toisaalta joudu siivoamaan Olkiluodossa parakkien vessoja. Se on kauheaa työtä, sanokaa minun sanoneen.
Kesän aikana olisi suunnitelmissa kirjoittaa loppuun nykyinen fantasiakirjaprojektini ”Tie” sekä ainakin aloittaa nuortenkirja ”Varjoni ja minä”. Paljon on tehtävää, katsoo, mitä sitä nyt ehtii.