Moraalista ja etiikasta

”Moraali viittaa vallitseviin käsityksiin oikeasta ja väärästä (kuvaileva käyttö), siihen mikä on oikein ja väärin (normatiivinen käyttö) sekä etiikkaan eli moraalifilosofiaan.”

Olen viime aikoina puhunut paljon moraalista, itse asiassa väitellytkin, muutaman tahon kanssa. Siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Mielenkiintoista kyllä, minun käsitykseni oikeudesta on aiheuttanut paljon jopa aggressiivista suhtautumista. Se johtunee siitä, että toisin kuin useimmat ihmiset, minä en suinkaan pidä väkivaltaa aina huonona, eettisesti ”vääränä” asiana.

Otetaanpa esimerkki. Jos joku käy lapsesi kimppuun, niin onko väärin hyökätä hänen kimppuunsa, vaikka sitten yliampuvalla voimalla, suojellakseen? Minusta ei ole. Hän menettää fyysisen koskemattomuutensa suojan siinä vaiheessa, kun käy kiinni lapseen/lemmikkiin/ytävään/kehen tahansa. Miksi olisi väärin suojella? Pitääkö minun suojellessani siis analysoida ensin mielessäni, kuinka voimakasta kipua hyökkäys mahdollisesti aiheuttaa ja vastata siihen korkeintaan samalla voimakkuudella?

Juuri tätä varten maailmassa raiskataan ja tapetaan ihmisiä silloin, kun muut ovat näkemässä. Kukaan ei uskalla toimia, koska VÄKIVALTA TEKEE PAHAN IHMISEN! Eikä tee, hitto vie! Jos käytät väkivaltaa pelastaaksesi jonkun, niin millä tasolla se tekee sinusta pahan ihmisen?

Toinen suuri musta paha on kosto/opettaminen. Joo joo, on kaunista antaa anteeksi ja blaa blaa. Mutta entä, jos toinen ei ansaitse anteeksiantoa? Kuka voi väittää, ettei vaikka pedofiili ansaitse saada ihan oikeasti kunnolla turpiinsa? No aika moni. He vetoavat lakiin. Laki ei ole sama asia, kuin moraali, etiikka tai oikeus.

”Laki on valtion suvereenin viranomaisen, tavallisesti kansallisen parlamentin, antama velvoittava säädös.”

Siinähän sen tuli. Ja se jatkuu vielä;

”Oikeusnormit eroavat esimerkiksi moraalisista normeista siten, että oikeusnormi sisältää aina julkisen pakkovallan käytön uhan siten, että oikeusnormin rikkomisesta lainsäätäjä on määrännyt seuraamuksen, kuten oikeustoimen pätemättömyyden, velvollisuuden suorittaa vahingonkorvausta tai rangaistuksen.”

Lain tarkoitus on saada yhteiskunta ja sen osakkaat toimimaan mahdollisimman mutkattomasti yhteen, niin että yhteiselo on mahdollista. Lailla myös yritetään varmistaa, että jokaista koskevat samat asiat ja jokaisen teot voidaan määritellä tiettyjen yhdistävien piirteiden mukaan tietyn vahvuisiksi rikkeiksi. Sitten niistä rankaistaan vakavuuden mukaan. Systeemin voisi siis kuvitella toimivan.

”Rikosoikeudellinen oikeudenmukaisuus liittyy velvoittaviksi koettuihin suhteellisuus- ja yhdenvertaisuusperiaatteisiin, joita täydentää kohtuuden ja armon käsitteet.”

Ansaitseeko jokainen armoa? Ansaitseeko jokainen tulla kohdelluksi tasavertaisena? Entä onko ikinä mahdollista toteuttaa täydellistä oikeutta, mikäli yksittäiset teot ensin pakotetaan arvioitavaksi tiettyyn muottiin ja muotti määrittelee niiden vakavuuden. Kunniamurha, kostomurha, vahinkomurha, murha itsensä puolustamiseksi… kaikki ne ovat murhia. Mutta onko henkilö X, joka surmaa vuosikausia häntä hakanneen aviomiehensä yhtenä iltana leipäveitsellä samanarvoinen tyttärensä poikien kanssa flirttaamisesta surmanneen isän kanssa? Onko henkilö Y paha, jos hän vahingossa välienselvittelyssä tuuppaa jonkun alas parvekkeelta? Entä, jos hän teki sen puolustautuakseen tai suojellakseen jotakuta muuta?

Entä, jos se oli kosto?

Minun käsitykseni mukaan oikeudenmukaisuus lasketaan jokaisen teon kohdalla uudelleen. laki velvoittaa jokaista. Me emme voi elää yhteiskunnassa, jossa oikeus otetaan omiin lonkeroihin harva se päivä. Mutta en minä pidä pahana ihmisenä sitä, joka niin tekee, mikäli hänellä on teolleen kyllin painava syy. Mikäli hänen motiivinsa teolle selkeästi ”oikeuttavat” hänen tekemisensä. Esimerkkinä isä elokuvassa A Time to Kill. Kannattaa muuten katsoa, on aivan loistava.

En elä kivikaudella. En aio sanoa, että meidän pitäisi unohtaa anteeksiantaminen ja armo ja elää ”silmä silmästä”-mentaliteetilla. Mutta en menisi silti tuomitsemaan puhtaalta kädeltä KAIKKEA väkivaltaa merkiksi pahasta. Yleensä se on vastenmielistä, halveksittavaa ja väärin. Mutta on tilanteita, joissa se tuntuu oikeutetulta ja sitä en häpeä myöntää. Jokaista koskee sama laki ja jokainen meistä joutuu maksamaan rikollisista teoistaan, oli niiden motiivi mikä hyvänsä. Näin pitää ollakin, jotta homma toimii. Se, annetaanko armon käydä oikeudesta, on istuimen yhteinen päätös. Joskus annetaan, on niitäkin tapauksia. Ja joskus taas ei.

Jottei ihan löpinäksi menisi, pari aiheeseen liittymätöntä kuvaa Kuvataiteen puolelle, noidansurmaajien maailmasta jälleen. Löytyvät nimellä Höpöttelyä ja Kouko.

Advertisement

Joulupäivitys n.1

Noniin, joulu saapuu ja muutama kuvakin on tullut piirrettyä. Joululoman aikana olisi tarkoitus sekä piirrellä että kirjoittaa. Joulusiivouskin on melkein tehty jo ja voi hyvällä omallatunnolla keskittyä hetkeksi luomiseen. Koirat tosin ovat vähän eri mieltä…

On muuten lunta maassa. Siitä on aikaa, kun sitä on viimeksi ollut maassa näin runsaasti. En valita, vaikka kylmä onkin.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2010!

Kuvataiteeseen Jäisen pohjolan puolelle 2 kuvaa.

Pelistä kirjaksi?

Moni meistä haveilee kääntävänsä oman roolipelinsä kirjaksi. Pöytäpeleissä ja nettipeleissä uskomattoman hyvältä tuntuva tarina ei kuitenkaan välttämättä toimi kirjana ollenkaan. Wannabe-kirjailijan (allekirjoittanutkin lukee itsensä tällaiseksi) tulee muistaa, että pelit on yleensö rakennettu varta vasten miellyttämään pelaajiaan ja ne sisältävät paljon sellaista, joka ei aukea millään tasolla muulle, kuin pelaajakunnalle. Sisäspiirihuumori, joka saa pelaajat nauramaan vedet silmissä, tuskin aikaansaa yhtään mitään reaktiota muissa. Vai kuinka moni teistä alkaa nauraa lukiessaan ”rusinakuolemasta”?

Arvasin. Ja inä yksi, joka naurat; olet luultavasti iloinen poikkeus.

No entä jos haluaa silti yrittää? Jos on varma, että pelissä on se jokin, joka uppoaa muihinkin? Antakaa minun antaa pari vinkkiä.

1. Valmistaudu muokkaamaan teksti

Jos pelaat nettiropea, älä herran äläkä toisenkaan nimeen lähetä sitä pelilogia. Kirjan tulee olla tekstiltään yhtenäinen ja tähän harvemmin päästään kahden tai useamman kirjoittajan voimin (poikkeuksina vaikkapa Weis ja Hickman sekä Mervi ja Marvi jalo. He ovat ammattilaisia ja tehneet töitä yhdessä pitkään) . Joko yksi ottaa asiakseen kirjoittaa tekstin puhtaaksi tai sitten kirja kirjoitetaan tiiviissä yhteistyössä toisten kanssa. Yhden ja saman ihmisen on hyvä toimia puolueettomana tarkistajana, joka varmistaa, että tyyli pysyy yhtenäisenä ja teksti virheettömänä.

2. Muokkaa tarina

Jos olet pöytäropettaja, hyppäät mukaan vasta tässä vaiheessa. Kuten aiemmin totesin, roolipelit on usein suunnattu pelaajakunnalleen. Niiden on tarkoitus viihdyttää juuri heitä. Kirjan taas tulisi miellyttää mahdollisimman laajaa lukijakuntaa. Täten, niin kurjaa kuin se onkin, suurin osa miellyttävistä kohtauksista tulee poistaa. Nämä kohtaukset kun ovat usein ns. ”turhia” kohtauksia”, jotka eivät vie juonta eteenpäin vaan viihdyttävät pelaajia hetkittäisesti. Usein hahmojen suhteita ruotivat fiilistelyt tai random-taistelut metsässä ovat pelaajista viihdyttäviä, mutta kirjassa haitallisia. Ne katkaisevat tarinan jatkuvuuden ja sekoittavat. Hyvä nyrkkisääntä on, että kaikella kirjassa tapahtuvalla tulee olla merkitys. Merkityksen ei tietenkään tarvitse aina olla juonellinen, se voi hyvinkinolla merkityksellinen vaikka hahmojen suhteen kuvaamisessa. Merkitys sillä kuitenkin on. Miettikää siis, mikä kirjassa on IHAN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ ja jättäkää vain se. Karsikaa kovalla kädellä kaikki muu. Myöhemmin on helppo lisätä asioita. Liian asian poistaminen taas on hankalaa. Uskokaa vanhaa, vanha tietää…

3. Mieti miljöö

Et saa käyttää jonkun jo luomia asioita. Et nimiä, et henkilöitä, et juonta. Oli Harri Poro-pelisi miten kiva tahansa, et saa tehdä siitä kirjaa. Mieti, mitkä asiat ovat vapaassa käytössä ja rakenna oma maailmasi, johon tarinasi sijoitat. Työtä on tietenkin sitä enemmän, mitä vähemmän näit vaivaa pelisi maailmaa keksiessä. Lisäksi voi olla jopa mahdotonta siirtää Keskimaassa tapahtunutta tarinaa mihinkään muuhun paikkaan, kuin Keskimaahan.Shit happens.

4. Ole kriittinen

Mieti, mikä oikeasti toimii ja mikä ei. Ole tarkka tekstin kanssa; niin kustantajatkin ovat. Hio tarinaasi (tai tarinaanne) kärsivällisesti ja tarpeeksi kauan. Jaottele se järkevästi, tee siitä yhtenäinen, varmista että se toimii joka suhteessa. Ole kriittinen, mutta älä liian ankara itsellesi. Älä menetä uskoasi, vaikka hommaa on ihan valtavasti. Suhtaudu pelin muokkaamiseen kirjaksi samalla tavalla, kuin suhtautuisit minkä tahansa kirjan kirjoittamiseen. Peli on sinun alustava suunnitelmasi, ei valmis tuotos. Valmiista tuotoksesta luultavasti puuttuu paljon siitä, mitä oli mukana alustavassa suunnitelmassa, ja sitten taas toisaalta siinä voi olla jotain enemmän.

Kirjan kirjoittaminen on aina iso prosessi ja jokainen mainitsemistani vaiheista sisältää vielä tukon omanlaisiaan vaiheita. Maailman luomisesta saisi aikaan vaikka kirjan ja maailmassa on lisäksi paljon minua pätevämpiä tahoja luennoimaan siitä. Pointtini kuitenkin on, että usean sadankaan sivun peli ei ole missään tapauksessa kirja. Kirjaa varten tulee nähdä aivan eri tavalla vaivaa ja kiinnittää huomionsa aovan eri asioihin. Kummassakin, sekä pelissä että kirjassa, on kuitenkin kyse viihtymisestä. Siksi peliä voi aivan hyvin käyttää pohjana kirjaa varten, kunhan on valmis näkemään vaivaa ihan yhtä paljon, kuin mihin tahansa kirjaan.

Tulee myös muistaam että jokaisen pelaajan hahmo ja täten myös tarina on hänen omaisuuttaan. Mikäli yksi pelaajista kieltää oman materiaalinsa käytön, sitä ei käytetä.

Minulla pelit toimivat yleensä lähinnä virikkeenantajina kirjoja varten, mutta aion tulevaisuudessa yrittää yhden pelikaverini kanssa pelin muokkaamista kirjaksi. Saas nähdä, miten monta vuotta siihen menee (on näitä projekteja tässä kesken) ja kuinka käy, mutta yritys hyvä kymmenen.

Hiljaa hyvä tulee

Nyt kun kouluhommat taas antavat hetkeksi periksi, on aikaa keskittyä kirjoittamiseen. Uusin käsikirjoitukseni on saanut osakseen sekä raskasta kritiikkiä että ylistyssanoja ja siinä pitäisi itse sitten soutaa välimaastossa. Ensisijaisesti kirjoitan tietenkin itselleni, mutta koska tähtään myös kustannukseen, lukijoiden palautteella on merkityksensä.

Kritiikkiä saadessani ja siihen vastatessani aloin miettiä, mitä varten kritiikkiä annetaan. Yleisesti sanotaan, että se kehittää. Tämän allekirjoitan toki itsekin; tiettyyn rajaan asti. Kritiikkiä annettaessa tulisi muistaa hampurilaismalli; asiantuntevan palautteen kolmivaiheinen mallinnus (1). Ensiksi annetaan hyviä kommentteja ja kerrotaan, mikä jo meni hyvin. Sitten kerrotaan, missä olisi voinut parantaa ja miten yhä edelleen kehittyä. Sen jälkeen kommentoinnin pitäisi keskittyä vahvuuksiin. Lyttäävä kritiikki, sellainen jota kriitikot yleensä antavat mikäli eivät jostakin tykkää, ei kehitä ketään. Se aiheuttaa itsetunnon laskua, tarpeen puolustaa itseään ja pahimmassa tapauksessa tulee takapakkia. Kritiikin kohde ei enää uskalla toteuttaa itseään ja lakkaa pyytämästä kritiikkiä, koska pelkää sitä. Kukaan nyt ei varsinaisesti pidä kritiikistä, mutta tällaisesta kritiikistä ei edes opi mitään. Silti suurin osa ”amatöörifoorumeilta” saadusta kritiikistä tuppaa olemaan juuri tätä huonoa kritiikkiä.  En usko tämän johtuvan ilkeydestä, vaan siitä, että sana ”kritiikki” antaa ymmärtää keskittyvänsä vain negatiivisiin asioihin ja mikäli ei ole tottunut kritiikkiä antamaan, sortuu helposti toisen lyttäämiseen.

Entä saako kritiikkiä kritisoida? Omasta mielestäni totta kai. Kritiikkiä saa ja pitää kritisoida ja tarkastella monelta eri kantilta. Onko kyse oikeista virheistä vaiko mieltymyseroista? Onko ylipäänsä olennaista yrittää ”parantaa” tyyliään suuntaan, johon ei itse halua kulkea? Ennen kaikkea; kykeneekö kritiikistä koskaan oppimaan yhtään mitään, ellei sitä osaa analysoida ja hajottaa ensin palasiksi?

Kritiikki on yhden ihmisen mielipide. Se pitää muistaa. Mikäli kyse ei ole ihan”oikeista” virheistä (kielioppi esim.), liikutaan hyvin harmaalla alueella. Taannoin sain tosiaan kritiikkiä Feralwebissä julkaisemaani maistiaiseen ja palaute kritiikin vastaanottamisesta oli jokseensakin negatiivista. Puolustauduin kuitenkin sillä, että osa saamastani kritiikistä perustui mielipiteisiin. Tyyli, jolla kirjoitan, ei varmasti miellytä kaikkia, mutta ei se rehellisesti sanottuna taida olla mahdollistakaan. Totta kai minä painan mieleeni asiat joita esiintyi useammassa kritiikissä (niiden asioiden kun voi olettaa häiritsevän suurinta osaa) ja pyrin vastaisuudessa kiinnittämään näihin asioihin huomiota, mutta tyyliseikat ovat tietoinen valintani. Ne joko miellyttävät tai eivät miellytä ja elleivät miellytä, olen pahoillani. Tai oikeastaan en ole. Minua ne nimittäin miellyttävät ja kuten jo aiemmin sanoin, kirjoitan ensisijaisesti itselleni. Eiköhän jokainen meistä luo ensisijaisesti omaksi ilokseen ja vasta toissijaisesti muita varten.

Siltä varalta, että vaikutin töykeältä narsistilta, joka ottaa kritiikistä itseensä; kritiikki on hyödyllistä. Sitä kannattaa pyytää ja siitä kannattaa oppia. Sitä ei kuitenkaan pidä ottaa ultimaalisena totuutena. Kritiikkiäkin voi kritisoida ja analysoida. On ihan oma valinta, miten paljon kritiikistä ottaa opikseen ja miten paljon sen antaa vaikuttaa tekemisiinsä. Minä en aio muuttaa tyyliäni ja siksi annan yleensä tyyliin keskittyvän kritiikin mennä ohi korvien. Sen sijaan tekstin luettavuuteen vaikuttavissa asioissa (kielioppi, tekstin sujuvuus ja kerronnan miellyttävyys, toistaminen, liika kuvailu, toistaminen…) otan kaiken kritiikin hyvin avoimesti vastaan ja mietin aina, mitä voisin sille tehdä.

Jotta muutkin, kuin vain asianomaisella foorumilla käyskentelevät pääsisivät antamaan oman kritiikkinsä (muistakaa ny se hampurilaismalli! :D), laitan maistiaispätkän tuonne kirjoituksien puolelle hetkeksi. Olen korjaillut sitä vähäsen saamani kritiikin perusteella ja minusta(kin) se toimii nyt paljon paremmin. Toksen alun korjailuun menikin mukavasti pari iltaa. Olin kirjoittaessani vasta lopettanut Ildefonso Falconesin Meren Katetdraalin lukemisen ja miehen kerronnan vaikutteet näkyivät selkeästi oman tietoisen tyylini lävitse. Tuloksena oli kasakaupalla kakkoja lauseita.

Eipä tässä muuta varmaan olekaan. Koirat odottavat ulospääsyä ja minullekin tekee terää mennä lepuuttamaan särkevää selkää raitiiseen syysilmaan. Aurinkokin melkein paistoi aamulla ja pakkastakaan ei ollut ihan kamalasti.

Psyykkaamisen makua ilmassa. Vähän tässä pitääkin itseään psyykata; minä en nimittäin nauti yhtään kävelystä kylmällä ja kostealla säällä. Mieluummin istuisin sisällä koneen ääressä, pelaisin BeJewelediä ja kirjoittaisin vuoroja roolipeleihin. Onneksi on koirat; muuten olisin varmasti ajat sitten menettänyt liikuntakykyni, lihonut muodottomaksi ja mökkihöperöitynyt.

(1) = hampurilaismalli

Tasa-arvosta ja vähän muustakin

Ajattelin tänään tasa-arvoa, tätä miesten ja naisten välistä, ja huomasin siinä puutteita. Ennen kaikkea, huomasin siinä puutteita miesten puolella. Totta, naisia orretaan suht surutta ja naisen asema tietyissä kulttuureissä on vielä 2000-luvullakin täysin naurettava. Käsitellään nyt kuitenkin tätä länsimaista yhteiskuntaa, joka julistaa olevansa tasa-arvoinen.

Taannoin nousi melkoinen kohu, kun muuan Audi-mies vertasi naisia autoihin. Totta, miehen kommentit olivat mauttomia ja olen salaa iloinen siitä, että hän sai kuulla tästä myöhemmin. Tapaus laittoi kuitenkin ajattelemaan, että nykyinen tasa-arvoon pyrkiminen menee helposti miesten sortamiseksi. Entä, jos hän vitsaili? Entä, jos artikkeli oli koottu niin, että totuus vääristyi? Eikö miesväki ole tehnyt pilaa naisista koko maailmanhistorian ajan ja eikö naisväki ole tehnyt tätä samaa miehistä? Vai moniko nainen kieltää koskaan laukoneensa suustaan sellaisia lapsuksia kuin: ”Miehet ajattelevat alapäällään” tai ”miehen auton hinta on verrannollinen hänen…” tai ”miehet ovat yksinkertaisia” tai muuta vastaavaa? Pointti on siinä, että koska miestä ei ole koskaan sorrettu, tämä pilkka hyväksytään. Naisesta ei saa sanoa mitään, ei varsinkaan julkisesti, saamatta sikamaisen sovinistin leimaa otsaansa.

Oliko Audi-mies sovinisti tai ei, en tiedä. En ole tavannut häntä. Tapaus vain sai minut miettimään.

Sinkkuelämää-sarjassa naiset harrastavat suht kevyesti irtosuhteita ja suhtautuvat usein miehiin lähinnä kalunjatkeina. Californication-sarjassa päähenkilö on näiden naisten miespuolinen vastine. Väittäisin, että suurin osa katsoo ärsyttävämmäksi viimeksi mainitun sarjan, kun taas ensimmäiseen suhtaudutaan lähinnä surkutellen (tai sitten sitä palvotaan. Luoja tietää, miksi). Minä suhtaudun kumpaankin yhtäläisellä kuvotuksella. Inhoan sovinismia, kohdistui se sitten miehiin tai naisiin. Inhoan myös sitä, että kaikesta pitää valittaa ja vetää herne nenään.

Silti valitan usein.

Tänään olen istunut paljon autossa ja siksi ehdin ajatella tasa-arvokysymysten lisäksi myös luontoaktivisteja. Käsitykseni aktivisteista ei ole kovinkaan ruusuinen, lähinnä siksi, koska suurin osa tapaamistani on ollut mielipiteensä MuTu-fiilikseen pohjaavia vastarannan kiiskiä, jotka keskittyvät vain vastustamaan. He eivät ota selvää vastustamastaan asiasta, he eivät mieti ratkaisuvaihtoehtoja, he vain vastustavat. Yleensä vielä jonkun sellaisen takia, joka ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi sanottakoot, että tässä tovi sitten kuuntelin yhtä ydinvoiman vastustajaa. Hän perusteli vastustuksensa sillä, että ikirouta halkaisee 450 metrin syvyyteen tungetut ydinvoimajätekapselit ja 9 richterin maanjäristys kuljettaa ydinpaskan ylös maan pinnalle. Mikäli mies ihan oikeasti olisi tiennyt, mistä puhui, hän olisi tiennyt, että ikirouta ulottui viime jääkaudellakin vain n.300 metriä syvälle, että kapselit on suojattu kallion halkeilua ja nestettä vastaan ja että maailmassa ei ole koskaan mitattu 9 richterin maanjäristystä. Koska Suomi ei ole mannerlaattojen siirtymäkohdassa, 9 richterin järistyksen ilmeneminen tarkoittaisi sitä, että Maahan on osunut vaikka helvetin iso komeetta. Ja silloin taas on varmasti muitakin ongelmia, kuin se ydinpaska 400 metriä syvällä.

Tai itse asiassa ei ole ongelmia. Sen jälkeen tuskin on mitään.

Minäkin vastustan eläinkokeita, sekä lääketieteessä että kosmetiikassa, mutta eroan näistä vastarannankiiskistä sillä, että osaan perustella kantani faktoilla ja esittää myös ratkaisumalleja. Kyllä, vetoan myös etiikkaan, mutta en pelkästään siihen. Jos vetoaa pelkkään etiikkaan, alkaa helposti toistaa itseään eikä keskustelu/väittely etene enää mihinkään.

Jotta postaus liittyisi millään tapaa sivustoni teemaan, niin sanottakoot, että sain tänään inspiraatiota kirjaan lukemalla tenttikirjasta, kuinka lapsia tulisi kannustaa luovaan kirjoittamiseen. Olen täysin samaa mieltä. Lähestulkoon jokainen aikuinen osaa lukea ja kirjoittaa, mutta vain harva osaa todella käyttää kieltä.

Pari uutta kuvaa

Tänään tunkaisin neljä uutta kuvaa tuonne gallerian puolelle. Kävin eilen vierailemassa erinäisillä taidesivuilla ja muutin hiukan taiteeni luokitteluperiaatetta.  Vuosien sijaan kuvat on nyt luokiteltu sen mukaan, mistä ne kertovat. Tällä hetkellä kategorioita on 4; Tokyo-2200, Jäisessä pohjolassa (+ seuraajansa ja suojattinsa), SOR sekä Yleiset. Suurin osa kuvistani taitaa kuulua noihin kahteen ensimmäiseen.

Tällä kertaa päivitykseen puikahti kuitenkin yksi kaksi kuvaa Yleiseenkin; pieni muistokuva hiljan edesmenneestä Sunny-koirastani sekä yhteiskuva koiristani Karemista ja Aarosta. Myös Jäisessä pohjolassa sai yhden kuvan, jossa pääsemme kurkistamaan varhaisnuoren Ketrain elämään porttolassa. Tästä kuvasta työstän tällä hetkellä koneella vätettyä versiota, mutta mitä ilmeisimmin kuva väritetään kuitenkin lopulliseen versioonsa puuväreillä ja pastelleilla. Minä ja tietokone emme vain toimi saumattomasti yhteen näissä väritys- ja piirtopuuhissa… SOR-kategoriakin sai yhden kuvan. Miekkonen on oma näkemykseni veljeni hahmosta Paranista.

Kirjoittamista, musiikkia ja koulujuttuja

Hämmästyttävää, miten sitä kirjoittaa aina enemmän silloin, kun pitäisi väkertää virallisia koulujuttuja. Nyt, kun tulisi kirjoittaa raportteja, olen saanut kasakaupalla ideoita kirjaa varten. Lisäksi linja-autopysäkillä keksin idean vielä toiseenkin kirjaan. Sitä tuskin aloittelen hetkeen, mutta idea olisi ehdottomasti toteuttamisen arvoinen.

Huolimatta ideoista kiroittaminen itsessään on ollut taas häpeällisen vähäistä. Nyt yritän ottaa tavoitteeksi vähintään 5 sivua viikossa. Se lienee hyvä tahti. Jos tulee enemmän sivuja, sitä parempi.

Löysin juutuubista sattumalta Immediate Music-orkesteriryhmän, joka tarjoaa yleensä suht lyhyitä musapätkiä esimerkiksi trailerikäyttöön. Aivan loistavaa tavaraa ja pitää ehdottomasti hankkia sitä jostain enemmänkin. Löysin heti inspiroivaa musiikkia kirjoitusprojektia varten. Vai mitä sanotte kappaleista The Black Legend, Epicon, Strenght and Honor ja muuta vastaavaa? Nimetkin ovat hienoja, tosin minun käsittelyssä The Black Legendista konvertoitaisiin ehdottomasti Tamanin tunnusbiisi. Tällä hetkellä kirjoituslista vaikuttaa seuraavalta:

• Northern sky (The Spirit of the Sun, Inkas)
• The Symbol of Death (Atlantean Sword, Conan the barbarian soundtrack)
• Witch hunt (Hobbits from the Shire, David Arkenstone)
• Found you, father (Sam at the Roof, Transformers soundtrack)
• Bonding (The Rhythm of the horse, Horse Whisperer soundtrack)
• Brothers (Theology/Civilization, Conan the barbarian soundtrack)
• Remembering mother (They’re all gone, Dinosaur soundtrack)
• Arriving to Monastery (A Cruce Victoria, Europa Universalis soundtrack)
• New life, new challenge (Three brothers, Brother bear soundtrack)
• Corridors of red lights (veljen uusimmalta SOR-albumilta, alkuperä tuntematon)

Jaa’a. Nyt sitä taas tekee mieli kirjoittaa. Ehkäpä kirjoitan tänään pari sivua sitten, kun olen ensin tehnyt käsialaharjoituksia. Jösses tämä uusi käsialakirjoitsa on ihan kauheaa kakkaa.

Aamufiilinkejä

Keskustelen tuolla Feralwebinkin puolella fanfictioneista ja siitä, ovatko ne hyvä vai huono juttu. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ne ovat oikein erinomaisen huono juttu. Sen lisäksi, että teoriassa koko homma on laitonta se hyvin usein loukkaa alkuperäisteoksen tekijää. Miksi? Koska ficeissä raiskataan hahmoja. Valitettavasti en puhu edes pelkästään kuvainnollisesti. Fictionin kirjoittaja ei tunne niistä hahmoista ja niiden taustoista kuin sen, mitä kirjoittaja on tuonut tekstillään ilmi. Hän ei voi, vaikka hän kuinka yrittäisi, saada hahmoa toimimaan sillä tavalla, kuin kirjailija hahmon haluaisi toimivan. Lisäksi hyvin usein fanfictionin kohteeksi joutuvat hahmot muuttavat mystisesti seksuaalista suuntautumistaan ja heistä tulee homoja. Toisin päin tämä toimii aika helvetin harvoin. Miksi, jälleen? Ai niin, koska homous on muotia. Veli juuri kertoi minulle, että heteromiehen paras iskurepliikki on nykyään ”olen muuten homo”. Heti on kasa kikattelevia tyttöjä kainalossa.

Ei, minulla ei ole mitään homoseksuaaleja vastaan. Sitä tulee kai tähdentää. En luokittele ihmisiä muutenkaan sen suhteen, mikä heidän seksuaalinen suuntautumisensa tai sukupuolensa on. Eihän se edes ole minun asiani!

Tähdennän tuolla ja tähdennän täällä, että ficci ei tietenkään aina ole pelkästään paska asia. Ficin kirjoittaja voi kohdella hahmoja hyvin ja tällöin ficci on minusta ok. Tätä nyt vain tapahtuu hyvin harvoin. Lisäksi, miksi joku haluaa julkaista materiaalia, jonka joku toinen on jo esitehnyt? Mikä innostaa ficcaajia kirjoittamaan jonkun toisen tekeleistä sen sijaan, että he inspiroituisivat keksimään jotakin itse?

Ehkä olen sitten töykeä, narsistinen paska, mutta minä en pidä edes oikein erinomaisen hyvin kirjoitetun ficin kirjoittajaa saman veroisena tarinaniskijänä, kuin vähän keskiverromman, oman tarinan keksinyttä. Heissä kahdessa on selvä ero, ja se ero on siinä, että toinen heistä teki suuremman ja vaativamman luomistyön. Eikä nyt tulla vinkumaan, miten ficin kirjoittaminen on itse asiassa haastavampaa, kuin uuden luominen, kun pitää pysyä hahmoille uskollisena. Ficin kirjoittamista voi mielestäni verrata valmiin kuvan värittämiseen. Kuvasta voi tulla upea ja väritys voi joissain tapauksissa olla jopa paremmin toteutettu, kuin itse lineart. Lineart kuitenkin on se, jonka ympärille väritys on tehty. Ilman sitä värit olisivat vain kasa värejä paperilla.

Ficin kirjoittamista en itsessään kritisoi enkä tuomitse. Kirjoittaa toki saa ja se kehittää, kuten kaikki kirjoittaminen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ficin julkaiseminen on epäkohteliasta. Vai kuinka moni ihminen pitää siitä ajatuksesta, että joku ottaa vaikkapa tekemäsi roolipelihahmon hahmotietoineen ja historioineen ja pelailee sillä vapaasti omia pelejään, mahdollisesti täysin hahmon luonnetta vastaan?

En ymmärrä ficcejä, en pidä niistä enkä halua omista teksteistäni niitä ikinä nähdä.  Mikäli tulevaisuudessa julkaisen täysin oman kaunokirjallisen teoksen, tulen ilmoittamaan, etten pidä ajatuksesta. Fani, joka haluaa tehdä minulle palveluksen, lähettää ficcinsä joko ensin minulle luettavaksi tai sitten pitää sen omassa pöytälaatikossaan oman itsensä ja kavereidensa ilona.

Sivut avattu

Deep Underin sivut avattu. Sivut ovat vielä vähän vaiheessa ja ulkonäkö tulee muuttumaan hiukan, mutta sisältöä löytyy jo. Vuoden 2009 kuvat, sellaiset, jotka ansaitsevat tulla nähdyiksi, on listattu Kuvataiteeseen. Vanhempaa tuotantoa päivitetään mukaan heti, kun jaksetaan.

Kirjoitelmia ei vielä ole. Tarkoituksena oli tehdä jokaiselle novellille ja kirjoitelmalle oma alasivu, johon voisi kommentoida, mutta teema ei ilmeisesti jostakin syystä tue alasivuja. Tämä tarkoittaa sitä, että novellit julkaistaan ainakin alkuun jossain muualla ja niihin vievät linkit listataan Kirjoitukset-osioon. Kommentoiminen sitten mieluiten niistä kertovaan blogipostaukseen.

Eipä muuta tähän hätään.